"Misty" eli Estaika's Millenium Mist syntyi kotonamme Oulussa lähellä vuosituhannen vaihdetta illalla 29.12.1999. Misty oli alunpitäen jostain syystä silloin 2,5 vuotiaan Annen lempipentu, vaikka kaikki pennut saivatkin rakkautta osakseen.
Misty oli aluksi sijoituksessa ja tuli meille onneksi takaisin, sillä hän on todella vilkas ja avoin luonteeltaan. Misty tutustuu kaikkiin ihmisiin hyvin nopeasti ja pitää heistä myös.
Uinti, palloleikit ja solmunarut ovat Mistylle kaikki kaikessa. Kesällä pitää päästä uimaan aina kun muutkin ovat uimassa, jos ei pääse, sitten lauletaan ja isolla äänellä, jotta kaikki kuulevat, että taas on minulle oltu ankaria, kun ei saa uida. Jos kukaan ei leikitä Mistyä pallon kanssa, hän voi tehdä sen vaikka itsekseen, sillä pallo on todella miellyttävä leikkikalu. Toisaalta Misty ei voi ymmärtää miksi pallot on päällystetty jollain kummalla pehmeämmällä pinnoitteella, joka pitää sitten vaivalla kuoria. Meiltä siis löytyy vähän väliä kuorittuja tennispalloja, kieltämättä aluksi hieman ihmeteltiin mistä niitä meille tulee.
Varmaankin leikkisyydestä johtuen Mistylle on erittäin helppo opettaa temppuja ja niitä hän osaakin jo melko paljon. Leikkisyydestä johtuen Mistyn kanssa tokoileminen on haastavaa, sillä istu-maahan-seiso käskyjen lomassa pitää kieriä tai pyöriä välillä, jottei toiminta olisi liian yksitoikkoista.
Misty saavutti Suomen muotovalion arvon 2.8.2003 Tornion KV-näyttelyssä. Ruotsin valioon vaadittavan sertin Misty sai 28.6.2003 Gällivaarassa.
Virallisissa mejä-kokeessa olemme käyneet kerran, mutta silloin kyy oli jäljellä ja sekoitti jäljestyksen ihan kokonaan. Taisi Misty vaistota, kun emännällä jalat tärisi koko ajan kyyhyn törmäämisen jälkeen.