Koiraharrastukseni alkoi jo ollessani pieni tyttö. Haaveilun ohessa hoidin hieman naapurin koiraa, joka oli lapsiystävällinen collie Anu. Se onkin varhaisin koiramuisto lapsuudestani. Myöhemmin sain hoitaa enoni samojedinkoiria, joista vanhemman sain ottaa kotiini viettämään eläkepäiviä. Jutta teki kuitenkin yhden vahinkopentueen todennäköisesti naapurin saksanpaimenkoiran kanssa ja siitä pentueesta jäi meille sitten Urho "Urkki", nimensä hän sai siitä, kun sattui syntymään Urho Kekkosen hiihto-päivänä helmikuussa 1976.
Kotoa muuttamisen jälkeen vietin muutaman koirattoman vuoden, mutta vanhempien lasten ollessa jo kouluiässä hankimme perheeseen labradorinnoutaja Nellan, joka nukkui pois tapaninpäivänä 26.12.2004. Muutama vuosi Nellan hankkimisen jälkeen alkoi perheen tytär vaatia perheeseen myös pienempää koiraa, jota minä uskaltaisin antaa myös hänelle ulkoilutettavaksi. Tuolloin annoin ehdon, että koiran tulee olla ryhmästä 8. Sittemmin tyttären kanssa kirjoja ja lehtiä selaillessa päädyimme Kooikerhondjeen. Dina tuli meille joulukuussa 1996 Tanskan Brøndbystä.
Kasvatustyöni aloitin 1997 syntyneellä labradoripentueella. Ensimmäisen pentueen jälkeen anoin kennelnimeä ja Estaika's kennelnimi myönnettiin minulle kesällä 1997. Nykyisin olen keskittynyt kasvatustyössä ainoastaan kooikerhondje-rotuun. Kasvatustyöni tueksi olen suorittanut kasvattajan perus- ja jatkokurssin. Lisäksi olen suorittanut kehätoimitsijakurssin, agilityn koetoimitsija- ja koulutusohjaajakurssit sekä tunnistusmerkitsijäkurssit tatuoinnille ja mikrosirutuksille.
Myöhemmin 1999 laumaamme liittyi maltankoira Stefan, hän tuli meille "hoitokoiraksi", perheen pienimmille. Kooikerhondje Misty jäi meille Dinan ensimmäisestä pentueesta 1999. Laumamme uusin tulokas on Gipi, jonka hain meille helmikuun alussa 2007 Hollannista.
Tämän hetkinen lauma onkin kokonaisuudessaan Stefan, Misty ja Gipi sekä kaksijalkaiset Monica, Pekka, Tapio ja Anne. Maailmalle on lähtenyt jo monta koiranpentua ja pari aikuistunutta lasta.
Kasvatustyöni on haastavaa ja pienimuotoista, meillä ei ole erillisiä kenneltiloja, vaan koirat asustelevat taloa meidän kanssa. Tavoitteenani on kasvattaa terveitä, luonteeltaan avoimia sekä mukavia koti- ja harrastuskoiria. Ulkomuodoltaan kauniitakin mahtuu mukaan.